AITO AUTTAMINEN JA OIKEA-AIKAINEN APU

Auttamisen halu on luonnollista. Avun saaminen tarpeellista. Kun se tulee oikeaan aikaan ja oikealta suunnalta. Kun se on vilpitöntä ja välitöntä, ja syntyy yhteistyössä avun hakijan kanssa. Kun lopputuloksena on auttaja-avunsaaja asetelemasta vapautuminen. Mahdollisimman nopeasti.

Joillekin auttaminen on luontevampaa kuin toisille. Jotkut ovat elämänsä aikana enemmän antajan roolissa kuin toiset. Joko omasta aidosta halustaan tai kuluneiden käyttäytymismallien siivittämänä. Ne, jotka ovat aina auttaneet, ja joihin on aina turvauduttu, joutuvat joskus opettelemaan avun pyytämistä, ja omien rajojen tarkkaa viivaamista.

On myös ihmisiä, jotka luulevat auttavansa, mutta eivät näe, että auttamisenhalu syntyy omasta sisäisestä huolesta ja selvittämättömästä elämästä. Sellaisiakin on, jotka auttavat, koska ihannoivat auttamistyötä.

Sitten on niitä, jotka kokevat syntyneensä tähän elämään tekemään voimaannuttavaa työtä, kutsumuksena. Tällaiset auttajat tietävät, että rankat asiat ja ajat vahvistavat, ja, että valo voittaa aina.

Ne, jotka ovat tosissaan auttamassa, osaavat kysyä itseltään rehellisesti: Autanko toista jos aina vaan tyynnyttelen häntä? Tyynnyttelenkö samalla itseäni? Teenkö itsestäni auttajana korvaamattoman, vai autanko ihmisiä oikeasti vapautumaan ja itsenäistymään?

Aito auttaja tuntee itsensä läpikotaisin, ja auttaa toista tuntemaan samoin. Aidon auttajan tunnistaa siitä, että hän auttaa ihmistä auttamaan itseään, ja samalla uskoo ja luottaa vakaasti ihmisen omaan kykyyn oivaltaa ja selvitä.

Apu on aina oikea-aikaista. Koskaan ei ole liian myöhäistä tai liian aikaista. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Tässä ja nyt, moni asia on mahdollista. Katse ylös, sisää, ulos, ja eteen. Sillä pääsee yllättävän pitkälle. Yksi askel kerrallaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *